Kesätekemistä sadepäiville

Kesäloman aikana moni meistä toivoisi auringon paistavan jatkuvasti, jotta voisimme viettää koko päivän ulkona temmeltämässä. Valitettavasti Suomen kesän tuntien jokainen tietää, että joskus tulee sadekuuroja, ukkosmyrskyjä ja jäätävän kylmiä päiviä. Mitä kotona kököttävä lomailija voi tehdä, kun sää ulkona ei suosi?

ks.jpg
Kuva: The Blue Diamond Gallery

Jos olette koolla kavereiden tai perheen kanssa, on hauskaa helppo viettää sisätiloissakin. On esimerkiksi monenlaisia lauta- ja korttipelejä, joilla voi käyttää aikaa mukavasti. Löytyykö kotoa vaikkapa Alias, Afrikan tähti tai Uno-kortit? Jos ei, niin monia seurapelejä voi pelata ilman pelilautaa tai kortteja. Esimerkiksi Kuka minä olen? -pelissä jokainen kirjoittaa lapulle jonkun henkilön nimen, jonka joku toinen pelaaja saa otsalleen. Tämän jälkeen jokainen esittää muille kysymyksiä saamansa lapun henkilöstä yrittäen arvata kuka tämä on. Myös esimerkiksi tietovisan voi järjestää ihan itse antamalla jollekin paikalla olijoista vastuun keksiä sopivan haastavia ja hauskoja kysymyksiä.

jsf.jpg
Kuva: Goodfreephotos

Leipominen ja kokkaaminen ovat kivaa tekemistä niin yksin kuin ryhmässäkin, ja uusia reseptejä on aina hyvä oppia. Aloita etsimällä netistä tai kokkikirjasta herkullisen kuuloinen resepti, johon kotoa löytyy ainekset, tai sovella jotain omaa! Miten sinulta ja kavereiltasi tai perheenjäseniltäsi onnistuu vaikkapa pitsan teko tai mutakakun leipominen?

 

fh.jpg
Kuva: Pixabay

Jos viettää sadepäivää yksinään, ei se silti välttämättä tarkoita tylsistymistä. Yksin kotonakin voi aktivoitua ja purkaa energiaa. Oletko ikinä esimerkiksi testannut kuntopiiriohjelmaa? Niitä löytyy netistä joka lähtötason urheilijalle. Jos lihaskuntotreeni tuntuu tylsältä tai hankalalta, voi vaikka laittaa omaa lempimusiikkia soimaan ja ryhtyä tanssimaan. Yksin kotona tai oman huoneen ovien takana kokematonkin tanssija voi karkeloida ilman stressiä siitä, miltä näyttää.

jfg.jpg
Kuva: Public Domain Pictures

Haluatko liikunnallisen tekemisen sijaan rentoutua itseksesi? Monille sadepäivien suosikkitekemistä ovat esimerkiksi piirtäminen, askartelu ja kirjoittaminen, eikä niiden tekemiseen vaadita mitään huikeita taiteellisia lahjoja. Voit aloittaa vaikka piirtämällä pienen sarjakuvan tikku-ukkohahmoilla, taittelemalla yksinkertaisia origameja ohjeita seuraten tai kirjoittamalla pienen runon päivän säästä. Erilaiset tee se itse -tuunausprojektit ovat myös kivaa ja luovaa tekemistä. Sisätiloissa vietetyn päivän voi myös käyttää johonkin, mitä tulee koko ajan pitkitettyä. Olisiko aika järjestellä huonetta tai käydä läpi vaatekaapin sisältö ja laittaa pieneksi käyneet vaatteet kiertoon?

sre.jpg
Kuva: Pixabay

Huonon sään ei tarvitse tarkoittaa toimetonta päivää. Älä siis anna tänä kesänä olosuhteiden määrittää sitä, pidätkö hauskaa vai et! Kesälomalla ehtii tehdä paljon kaikenlaista, ja kyllä se aurinkokin vielä tulee esille. Jos sinulla on lisää hyviä ideoita sadepäiville, jaa ihmeessä ne kommenttien kautta!

Teksti: Siiri Aikio Po1nt kesätyöntekijä 2018

Kommentoi

Captcha-koodi

 Kyllä

Po1ntin tietosuojakäytäntö