FeelMe-nuorten toiminnallinen hyvinvointihanke

  

FeelMe- nuorten toiminnallinen hyvinvointihanke on Iisalmen kaupungin nuorisopalvelun hanke, jonka rahoittajana toimii Ylä-Savon Veturi ry. Hanke käynnistyi toukokuussa 2016 ja päättyy huhtikuussa 2018. 

Hankkeen yleisenä tavoitteena on nuorten hyvinvoinnin, oman osallisuuden ja vaikuttamisen lisääminen. Erityistä huomiota kiinnitetään kylien ja asuinalueiden nuorten aktivoimiseen ja innostetaan heitä osallistumaan toivomansa toiminnan toteuttamiseen ja kehittämiseen.

Tavoitteena on luoda nuorten tarpeista ja näkökulmista lähtevää matalankynnyksen harrastustoimintaa nuorille.

Hankkeen pääkohderyhmänä ovat alle 30- vuotiaat nuoret. Painopisteenä ovat erityisesti yläkouluikäiset ja perusopetuksen päättäneet sekä toisen asteen opiskelijat.

 

laugh-881109_960_720[1].jpg

FeelMe-hankeohjaaja tavattavissa torstaisin Ohjaamossa klo 13-16.00.

 Nuorten näköistä toimintaa, nuorten itsensä suunnittelema ja toteuttamana !

Ota rohkeasti yhteyttä :)

 

Hankeohjaaja Maarit Aho p. 040 648 3219

maarit.aho(a)Iisalmi.fi

 FeelMe-hanke, Hankeohjaaja Maarit

Instagramissa: FeelMe-hanke

                                                                   Snapchat:FeelMe-hanke

 

Lippu ja lause suomi PIENI.jpgLeader logo rgb EU PIENI (1).jpg           Iisalmen kaupunki logo.jpg