PO1NT RAUTAVAARA / Kesätyöt
Rautavaaran kunnan kesätyöllistäminen vuonna 2012
Haku Rautavaaran kunnan tukemiin nuorten kesätöihin on jälleen käynnistynyt!
Rautavaaran kunta tukee v. 1988-1997 syntyneiden Rautavaaralla kirjoilla olevien koululaisten ja opiskelijoiden kesätyöllistymistä. Työnantajana voi olla yritys, maatalousyritys, kunta tai muu yhteisö tai toissijaisesti myös yksityistaloudet. Työllistettävä ei saa olla kuitenkaan työnantajan perheenjäsen.
Palkan on oltava vähintään 5,00€/tunti. Työnantaja vastaa myös tapaturma-, sosiaaliturva- ja eläkemaksuista. Työaika voi olla enintään kahdessa 5 päivän jaksossa (yhteensä 10 päivää), vähintään 6 tuntia päivässä. Työjaksot on tehtävä mahdollisuuksien mukaan kesä-heinäkuun aikana, mutta voidaan tarvittaessa sopia myös touko-elokuulle.
Kunnan tuki työnantajalle on 19,00 € tehdyltä työpäivältä, kuitenkin enintään 10 työpäivältä. Tuki maksetaan takautuvasti palkanmaksukuittia vastaan.
Hakulomakkeita saa kunnanviraston neuvonnasta tai Rautavaaran kunnan nettisivuilta www.rautavaara.fi, josta valitset "ilmoitustaulu" ja sieltä kohta "tiedotukset".
Hakemukset palautetaan Etsivät työ -hankkeen työntekijä Tanja Hynyselle kunnanviraston sosiaaliosastolle 30.3.2012 mennessä!
Varmimmin tavattavissa joka tiistai yläkoululla klo. 8.45-10.45
ja torstai omassa toimistossa klo. 13.30-15.30.
Lisätietoja saat:
Etsivä työ -hanke
Tanja Hynynen
puh. 040 860 8229
e-mail: tanja.hynynen@rautavaara.fi
FB: Rautavaaran Etsivä Tanja Hynynen









