PO1NT RISTIINA/ Nuorisovaltuusto RisTo

 

 

Ristiinan nuorisovaltuusto RisTo on kunnassa asuvien nuorten henkilöiden poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhteistyöelin. Ristiinan kunnanvaltuusto on päättänyt Ristiinan nuorisovaltuuston perustamisesta kokouksessaan 13.11.2006.

RisTon toimikausi on yksi vuosi: lokakuun alusta syyskuun loppuun. Jäseniä on kerrallaan 12, ja he ovat 13 - 19-vuotiaita. Uusin RisTo toimintakaudelle 2010 - 2011 valittiin nuorten yleiskokouksessa 22.9.2010. Oheisilta alasivuilta näet RisTon jäsenet ja yhteystiedot sekä voit tutustua pöytäkirjoihin. Kuulumisia-sivulla on tietoja tulevista ja menneistä tapahtumista, havaintoja ajan ilmiöistä ja muuta sellaista, johon sinun kannattaa käydä tutustumassa!

Nuorisovaltuuston tehtävät ovat seuraavat:
1. Nuorisovaltuusto ottaa kantaa nuoria koskevien asioiden käsittelyyn, tuo esille nuorten mielipiteitä, antaa lausuntoja ja vaikuttaa päättäjiin kaikissa päätöksenteon vaiheissa.
2. Nuorisovaltuusto toteuttaa nuorilta tulleita aloitteita ja tarvittaessa vie niitä eteenpäin muille päätöksentekijöille.
3. Nuorisovaltuusto päättää sille varatun määrärahan käytöstä ja muista sen päätettäväksi määrätyistä asioista.
4. Nuorisovaltuusto toimii linkkinä nuorten ja kunnan päättäjien välillä.
5. Nuorisovaltuusto tuo kuntalaisille tiedoksi nuorten mielipiteitä ja ajatuksia.
6. Nuorisovaltuusto kehittää ja koordinoi erilaisten nuorisotoimijoiden yhteistyötä.
7. Nuorisovaltuusto edistää nuorten viihtymistä Ristiinassa muun muassa järjestämällä erilaisia tapahtumia muiden toimijoiden kanssa.
8. Nuorisovaltuusto opettaa ja kannustaa nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.
9. Nuorisovaltuusto tiedottaa toiminnastaan.
 

Tutustu RisTon toimintasääntöön ja kokoussääntöön.

RISTIINA-INFO

 

LINKKEJÄ
www.ristiina.fi
ristiinanurheilijat.sporttisaitti.com