PO1NT-VARKAUS / Blogi
28/03 Meistä on moneksi 27.5.2011
28.3.2011/Anneli Heikkinen
Tapahtuma järjestetään jo kolmannen kerran Hertunrannan puistoalueella. Varkauden nuorisopalvelut organisoi tapahtuman puitteet ja ja hoitaa tarvittavat luvat. Puitteisiin kuuluvat mm. esiintymislava ja äänentoisto, josta huolehtii tuttuun ja luotettuun tapaan Varkauden Bändiklubi ry, järjestyshenkilöt, SPR:n päivystys.
Puiston käyttöluvan hakeminen tapahtuu edellisvuosista poiketen sähköisesti ja tunnus on haussa. Muutosta on myös siinä, että illalla ei ole WanuvaRock -tapahtumaa. Sen aika elokuussa.

Kuvassa: Musiikkiluokkien 3-4 kuoro esiintyy 2010, kuva: nuorisopalvelut/Anneli Heikkinen
Säpinää puistossa on perjantaina 27.5. klo 9-11 ja 12-14. Aamupäivästä alakoululaiset saavat luoda oman näköisensä tapahtuman ja esiin tuoda omaa osaamistaan. Iltapäivällä yläkoululaisia ilahduttaa viime vuoden WanuvaRock -tapahtumasta tutuksi tullut tyttöbändi Freza, mutta myös itse luodulle ohjelmalle on tilausta.
Puistossa on tilaa vaikka teatterille! Kuva: Nuorisopalvelut/Niko Lappi
20.4.2011 Anneli Heikkinen
Jihuu, lupa puiston käytöön on saatu ja voin sanoa, että olen näin ollen saanut kokemusta Varkauden kaupungin e-asiointilomakkeen täyttämisestä. Tästä se lähtee.
Tapahtuman järjestyshenkilöt ovat kyselyn alla ja yhteistyökumppani Yama Yarashi hoitaa tätä asiaa. Nyt lähestyn kouluja kysellen, onko heillä jo ohjelmaa tiedossa, Ohjelmasta taasen riippuu äänentoisto ja muun teknisen varustuksen tarve. Jään siis kuulolle...ja pääsiäislomalle.
12.5.2011 Anneli Heikkinen
Eipä ole tapahtuman järjestelyt aivan luistavasti edenneet, mutta Tyttöbändi Frezaa kuunnellessa http://www.thefreza.fi/ alkaa kyllä itse olla aivan tapahtumatäpinöissä.
Tämän hetkinen tilanne näyttää tältä:
Katsaus tämän hetken tilanteeseen:
Ilmoittautuneet koulut yleisöksi: Luttila (16 lasta) ja Kangaslampi (60, kokonaan)?- varmistetaan vielä, Lehtoniemi kokonaan (tulee myös ohjelmaa:, 1. Keppiheppaesitys 2. Bändi soittaa kaksi kappaletta. 3. Tyttöjen tanssi-ja lauluesitys
kenties Repokangas, Kuoppakangas=? Könönpelto=? Puurtila=? ; esiintyjiä/ohjelmaa Lehtoniemen koululta.
Yläkouluista Päiviönsaari tulossa kokonaan, n. 400 oppilasta. Kartoittavat vielä ohjelmaa.
Puitteet ovat nämä/jo varmat ja varatut:
*puiston käyttölupa haettu ja saatu; alakoulut klo 9-11 ja yläkoulut klo 12-14
*esiintymislava ja äänentoisto – ostopalveluna Varkauden Bändiklubi ry:ltä (kirjallinen sopimus tehtävä) ; aitauksia ei tule, koska WanuvaRock on elokuun 26. päivä
*järjestyshenkilöt tulossa Yama Arashin kautta (Mika Ojala selvittää); varmistetaan erityisesti ranta-alue ja puut
*tyttöbändi Freza esiintyy yläkoululaisille (sopimus tullut allekirjoitettavaksi)*SPR:n päivystäjät tilattu ja myös päihdeasioista tulossa järjestämään ohjelmaa kaksi henkilöä
* Po1ntin henkilöstöä Kuopiosta on paikalla kertomassa nuorten portaalista, tehtäviä ja todennäköisesti arvontaa
* T-paitojen tuunauspaja (Tarja Wallius Kuopiosta)
* nuorisopalvelujen toimintapiste (meillä on harjoittelijat (3) valjastettu tapahtumaa varten, kenties muutakin henkilökuntaa minun lisäkseni)
* vartioitu polkupyörä- ja mopoparkki toiminnan aikana (Urheiluseurat ry:ltä ostopalveluna)
* meluilmoitus ok,
* pientä syötävää voi myös ostaa paikan päältä
* Varkauden Urheiluseurojen toimintapiste tulossa
Järjestelyn alla:
* huvilupa vireillä (nuorisopalvelut/Bändiklubi/poliisilaitos)
*kuljetukset järjestettävä tarvitseville
*juontaja? – yhtä nuorta miestä kysytty
- tilaisuus on kaikelle kansalle avoin, joten laitamme lehti-ilmoitukseemme maininnan tapahtumastakin,
- kustannuksista ja puitteiden järjestelyistä vastaa nuorisopalvelut, joka tekee myös tapahtuman turvallisuussuunnitelman.
Uskon vakaasti, että mukava tapahtuma on tulossa, kannattaa tulla paikalle ken kynnelle kykenee. Kuvassa olevat Leea ja Eemeli saapuvat paikalle, tule
Sinäkin.
23.5.2011 Anneli Heikkinen
Nyt se alkaa olla siinä. Tapahtuman koosteeseen olen kerännyt tämän hetken tiedot. Harvinaisen työlästä on ollut päästä tähän lopputulokseen. Kouluilta ei tietoa saanut osallistumisesta eikä ohjelmastakaan; tiedonkulussakin ollut katkoksia. Mutta loppu hyvin, joten kaikki hyvin. Tapahtuma järjestetään.
Harmillista on, että en itse voi tapahtumaan osallistua perhepiirissä sattuneen tapahtuman vuoksi. Petteri Vaalimaa lupautui ottamaan vastuunkantajan paikan itse tapahtumapaikalla ja Hämäläisen Marjukka huolehtii valokuvauksesta ja kenties saamme myös jonkun videoimaankin tunnelmia paikan päällä.
Viikon päästä kokemusta viisaampana...










