TIETOPORSAS / Apua ongelmiin / Ihmissuhteet
Ihmissuhteet ovat aina ihania, mutta myös hankalia asioita. Oli kyseessä sitten ystävyyssuhteet tai tyttö- tai poikakaveri. Etenkin rakkaus asioissa kannattaa kuunnella aina itseään ja toimia sen mukaisesti. Ihastuminen ja rakastuminen on ihanaa, mutta myös näissä asioissa pitää muistaa kantaa vastuunsa ja olla varovainen.
Monissa perheissä on ongelmia, jotka vaikuttavat koko perheen päivittäiseen elämään. Tällaisia ongelmia voivat olla esimerkiksi vanhempien alkoholin käyttö tai erilaiset mielenterveysongelmat. Nämä koetaan usein asioina, joista on vaikea puhua, eikä aina omasta lähipiiristä löydy sopivaa juttukaveriakaan.
Alle on listattu erilaisia vaihtoehtoja, joiden kautta voit keskustella vaikeista asioista verkossa tai puhelimen välityksellä.
VARJOFOORUMI
Varjomaailmaan on avattu Varjofoorumi, keskustelualue läheisten aikuisten päihteidenkäytöstä huolissaan oleville lapsille ja nuorille. Varjofoorumin tarkoitus on tarjota lapsille mahdollisuus vuorovaikutukseen ja vertaistukeen muiden samankaltaisessa elämäntilanteessa olevien kanssa. Tavoitteena on keskustella avoimesti siitä millaisia tunteita läheisen aikuisen päihdeongelma herättää, miten se vaikuttaa arkeen ja mistä voi saada apua, jos kotona on vaikeaa. Lisäksi tarjolla on Kysy luotettavalta aikuiselta -osio, jossa eri alojen ammattilaiset vastaavat lasten ja nuorten mieliä askarruttaviin esimerkiksi päihteisiin, kotiin ja perheeseen liittyviin kysymyksiin.
Varjofoorumille ollaan parhaillaan perustamassa suljettuja ohjattuja vertaistukiryhmiä, joissa kunkin lapsen ja nuoren tilanteeseen voidaan keskittyä luottamuksellisesti ja henkilökohtaisesti. Ryhmiä ohjaavat lastensuojelun ja päihdetyön ammattilaiset.
NUORTEN NETTI
Mielessäsi voi olla iso tai pieni juttu. Jokin, joka hymyilyttää. Tai jokin, joka suututtaa, itkettää tai pelottaa. Kaikenlaiset asiat, fiilikset ja tapahtumat kannattaa jakaa. Joko ihan läheisille ihmisille tai sitten hiukan kauempana olevalle. Puhuminen ja kirjoittaminen helpottavat kuitenkin oloa.
Lasten ja nuorten puhelin ja netti on juuri tätä varten. Puheluihin ja kirjeisiin vastaavat vaitiolovelvolliset, vapaaehtoiset aikuiset, joilla on aikaa kuunnella. Voit ottaa yhteyttä vuoden jokaisena päivänä missä tahansa asiassa. Meitä kiinnostaa, mitä Sinulle kuuluu.
Lasten ja nuorten puhelin päivystää numerossa (0800) 120 400
Lasten ja nuorten puhelin päivystää
ma-pe klo 14-20 ja la-su 17-20.
Puhelu on Sinulle täysin ilmainen.
TUKINET
Tukinet on Internetissä toimiva kriisikeskus. Tukinet tuottaa verkossa palveluja, jotka keskittyvät ihmisen auttamiseen arjen murheiden keskellä, kokemusten jakamiseen ja tuen löytymiseen sitä tarvitseville. Palvelut ovat asiakkaalle maksuttomia. Toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Tukinetissä on palveluhakemisto, aineistokanta, keskusteluryhmiä sekä Net-tuki -palvelu. Net-tuesta voi saada yksityisen kahdenkeskisen, luottamuksellisen ja myös nimettömän yhteyden kriisikeskuksen koulutettuihin tukihenkilöihin ja ammattiauttajiin. Net-tuki Live -palvelussa voi päivystysaikana keskustella reaaliajassa tukihenkilön kanssa. Avoimet ryhmät ovat julkisia keskusteluryhmiä, joihin kirjoitettuja viestejä voivat lukea kaikki. Teemaryhmät ovat suljettuja keskusteluryhmiä. Liveryhmät ovat avoimiin keskusteluryhmiin tai teemaryhmiin liitettyjä reaaliaikaisia keskustelukanavia.
HELPPIMESTA
Sitoutumaton palvelu- ja koulutusjärjestö, jonka tarkoituksena on sääntöjensä 3. § mukaan "Edistää nuorten kehitystä suvaitseviksi, yritteliäiksi, vastuullisiksi ja kykeneviksi yhteiskunnan jäseniksi ja tukea vanhempia ja nuorten kanssa työskenteleviä kasvatustyössä." Helppimesta ry:n jäsenet ovat eri alojen ammattilaisia ja harrastajia eri puolilta Suomea. Helppimestassa voi kysyä mieltä askarruttavia kysymyksiä ammattitaitoisilta henkilöiltä. Sieltä löytyy myös linkkipankki, jossa on todella kattavasti erilaisia linkkejä ja artikkeleita monenlaisiin asioihin liittyen. Tämä on linkki, johon kannattaa tutustua!
MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITTO
Mielenterveyden keskusliitto ry on mielenterveyskuntoutujien ja heidän läheistensä itsenäinen kansalaisjärjestö. Liitto vaikuttaa yhteiskunnalliseen asenneilmastoon ja päätöksentekoon. Liitto pyrkii myös lisäämään ihmisten tasavertaisuutta ja psyykkisten sairauksien ymmärtämistä ja hyväksymistä. Toiminnassa on yhdistetty kuntoutumisen kolme asiantuntijuutta: ammattilaiset, kuntoutujat ja vertaiset. Kuntoutuja on oman elämänsä paras asiantuntija.
Mielenterveyden keskusliiton internetsivuilla on runsaasti tietoa mielenterveyssairauksista, kuntoutumisesta, lääkkeistä sekä arjessa selviytymisestä.









