TIETOPORSAS / Vapaa-aika / Harrastukset

Vapaa-aikana meillä ei yleensä ole pakollisia velvoitteita, joten silloin on mahdollisuus viettää aikaa harrastusten parissa. Harrastuksia on monenlaisia, joku mieltää harrastukset urheiluun, kun taas toinen tykkää katsoa elokuvia tai käydä vaikka teatterissa. Harrastus voi siis olla mitä tahansa vapaa-ajan toimintaa. Omat harrastukset kannattaakin tehdä kiinnostuksen ja mielenkiinnon mukaan.

Kavereiden vaikutus harrastuksen aloittamiseen, jatkamiseen ja lopettamiseen painottuu läpi lapsuuden ja nuoruuden. Harrastuksen kautta nuorelle voi kehittyä oma identiteetti. Omaa motivaatiota kysytään ikävuosien lisääntyessä ja harrastamisen vaatiessa yhä enemmän panostusta. Murrosiässä harrastamisen merkitystä itselle punnitaan usein uudelleen.

Harrastustoiminnan kautta voi oppia sosiaalisia taitoja, suunnittelu-, viestintä-, vuorovaikutus- ja arviointitaitoja. Harrastuksen kautta voit oppia kädentaitoja ja työelämään liittyviä asioita. Harrastuksen myötä opit tavoitteellisuutta ja myös pitkäjänteisyyttä. Myös ryhmässä toimimisen liittyvät taidot ja yhteistyötaidot kehittyvät. Arviointitaidot omaa kehittymistä kohtaan lisääntyvät ja päämäärätietoisuus tulee näkyväksi harrastusten myötä.

Harrastustoiminta tarjoaa elämyksiä ja yhdessä tekemisen iloa. Harrastaa voi siis yksin tai ryhmässä. Harrastus tarjoaa yleensä turvallisen ympäristön, jossa voi kokea niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Harrastus voi vahvistaa itsetuntoa. Harrastus voi antaa sinulle vertaistukea muilta ikäisiltäsi tai muilta samasta asiasta kiinnostuneilta. Harrastusta voi tukea myös joku aikuinen.

Harrastaminen kannustaa terveellisiin ruokailutottumuksiin ja elämäntapoihin. Harrastamisen myötä oma terveys koetaan yleensä hyvänä. Harrastaminen tuo usein rytmiä ja sisältöä elämään. Syrjäytymisen ehkäisy on myös yksi harrastusten hyvä puoli.

(Lähteet: Nuorten Akatemia ja Väestöliitto)

Hyvinvointipolku.fi

Harrastusmahdollisuuksista löydät vinkkejä paikallisista lehdistä, mainoksista ja kuntien sekä järjestöjen nettisivuilta. Voit ottaa yhteyttä myös nuoriso-ohjaajaan, joka voi olla avuksi etsinnöissä.

 

Päivitetty 2.8.2012 Print Friendly and PDF

ALAVALIKKO