TIETOPORSAS / Opiskelu / Ammattikorkeakoulut

 

Korkeakoulujärjestelmä muodostuu kahdesta rinnakkaisesta sektorista: yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut täydentävät toisiaan omilla vahvuusalueillaan ja kummallakin on oma profiilinsa. Suomessa on 16 yliopistoa ja 25 ammattikorkeakoulua. Lisäksi Ahvenanmaalla toimii Högskolan på Åland ja sisäasiainministeriön alaisuudessa Poliisiammattikorkeakoulu.

Ammattikorkeakoulut ovat korkeatasoisia työelämän ja sen kehityksen asiantuntijoita.


Ammattikorkeakoulut (AMK) ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen. Niissä suoritettavat tutkinnot ovat ammatillispainotteisia korkeakoulututkintoja.

Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen ja taiteellisiin lähtökohtiin perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin.

Ammattikorkeakoulujen soveltava tutkimus- ja kehitystyö palvelee opetusta sekä tukee alueen kehitystä, elinkeinoja ja työelämää.

Ammattikorkeakoulut antavat ja kehittävät aikuis­koulutusta työelämäosaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Lisäksi ammattikorkeakouluissa voidaan järjestää ammatillista opettajankoulutusta.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muodostamaa korkeakoulujärjestelmää kehitetään kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja samalla alueellisiin tarpeisiin joustavasti vastaavana kokonaisuutena. Ammattikorkeakoulut mm. kehittävät yhteistyössä yliopistojen kanssa maakuntakorkeakouluja vastaamaan alueellisiin koulutustarpeisiin.

Kehittämistavoitteet perustuvat valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Vuosia 2003-2008 koskevassa koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ammattikorkea­koulutuksen painopisteitä ovat mm.

• ammattikorkeakoulujen kehittäminen innovatiivisena verkostona (osana korkeakoululaitoksen rakenteellista kehittämistä)
• opiskeluprosessien ja ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittäminen
• ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyön vahvistaminen
• rahoitusjärjestelmän uudistamisen seuranta
• koulutuksen kansainvälistymisen edistäminen

Ammatillinen opettajankoulutus järjestetään ammattikorkeakouluissa

Ammatillinen opettajankoulutus on ammattikorkeakoulujen ja ammatillisten oppilaitosten opettajille ja opettajiksi aikoville suunnattua koulutusta, joka tuottaa yleisen pedagogisen kelpoisuuden. Pääsyvaatimuksena ammatilliseen opettajankoulutukseen on on sellainen koulutus ja työkokemus, joka vaaditaan ammattikorkeakoulun tai ammatillisen oppilaitoksen opettajan virkaan.

Ammatillisiin opettajankoulutusopintoihin kuuluu kasvatustieteellisiä perusopintoja, ammattipedagogisia opintoja, opetusharjoittelua sekä muita opintoja. Opintojen laajuus on 60 opintopistettä.

Ammatillista opettajankoulutusta järjestetään:

• HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa
• Hämeen ammattikorkeakoulussa
• Jyväskylän ammattikorkeakoulussa
• Oulun ammattikorkeakoulussa
• Tampereen ammattikorkeakoulussa
• Ruotsinkielinen ammatillinen opettajankoulutus annetaan Åbo Akademissa.

Avoin ammattikorkeakoulu sopii kaikille

Kaikki ammattikorkeakoulut järjestävät avointa ammattikorkeakouluopetusta ja sitä tarjotaan kaikilla koulutusaloilla. Opinnot ovat avoimia kaikille ammattikorkeakouluopinnoista kiinnostuneille iästä tai pohjakoulutuksesta riippumatta.

(Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö)

 

Linkkivinkkejä:

Lista ammattikorkeakouluista

ALAVALIKKO