TIETOPORSAS / Opiskelu / Yliopistot

 

Korkeakoulujärjestelmä muodostuu kahdesta rinnakkaisesta sektorista: yliopistoista ja ammattikorkeakouluista. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut täydentävät toisiaan omilla vahvuusalueillaan ja kummallakin on oma profiilinsa. Suomessa on 16 yliopistoa ja 25 ammattikorkeakoulua. Lisäksi Ahvenanmaalla toimii Högskolan på Åland ja sisäasiainministeriön alaisuudessa Poliisiammattikorkeakoulu.

Yliopistoissa korostuu tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva opetus.


Yliopistojen perustehtävänä on harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa ylintä opetusta. Yliopistot toimivat vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa ja edistävät tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muodostamaa korkeakoulujärjestelmää kehitetään kansainvälisesti kilpailukykyisenä ja samalla alueellisiin tarpeisiin joustavasti vastaavana kokonaisuutena. Kehittämistavoitteet perustuvat valtioneuvoston hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan.

Yliopistolain mukaisesti yliopistot ovat itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia tai säätiölain mukaisia yksityisoikeudellisia säätiöitä. Uusimuotoiset yliopistot aloittivat toimintansa 1.1.2010. Yliopistouudistuksella pyritään parantamaan yliopistojen toimintaedellytyksiä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Lue lisää yliopistouudistuksesta

Yliopistojen kehittämisen painopisteitä lähivuosina ovat mm.:

• yliopistolain toimeenpano
• yliopistojen toiminnan laadun, vaikuttavuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen sekä niihin liittyvät rakenteellisen kehittämisen toimenpiteet
• tutkijakoulutuksen ja tutkimusedellytysten vahvistaminen
• yliopisto-opetuksen ja opintojen ohjauksen kehittäminen
• opiskelijavalintojen kehittäminen
• tutkimustulosten hyödyntämisen edistäminen
• yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäminen.

Avoin yliopisto

Suomen yliopistot järjestävät kaikille avointa opetusta, johon voi osallistua iästä, pohjakoulutuksesta ja tavoitteista riippumatta.

(Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö)

 

Linkkivinkkejä:

Lista yliopistoista
Avoin yliopisto

ALAVALIKKO