TIETOPORSAS / Terveys / Mielenterveys

Mielenterveydellä tarkoitetaan ihmisen psyykkistä hyvinvointia. Se on kokonaisuus, johon vaikuttavat monet tekijät.


Terveelliset elintavat tukevat mielenterveyttä. Hyvät elintavat ovat erityisen tärkeitä kasvavalle nuorelle. Mielenterveys on mielen ja ruumiin tasapainoa. Hyvään mielenterveyteen kuuluu onnellisuus, mutta hyvää mielenterveyttä on myös kohdata elämän tuomat vaikeudet. Mielenterveyteen kuuluu halu ja rohkeus elää elämäänsä itselle mielekkäällä tavalla.

Mielenterveyteen liittyviä ominaisuuksia ovat itsensä hyväksyminen, itsensä arvostaminen, omien puutteiden ymmärtäminen ja hyväksyminen, iloitseminen, pettymysten sietäminen, selviytyminen vaikeista tilanteista ja joustaminen erilaisissa vastaantulevissa asioissa.

Mielenterveyttä tukee itsensä arvostaminen, halu oppia, kokemus siitä, että on tarpeellinen, toimivat ihmissuhteet, taito kertoa mieltä painavista asioista ja taito selvittää ristiriitoja. Myös turvallinen ja itselle mukava elinympäristö voi tukea mielenterveyttä.

Joskus kuitenkin mieli horjuu. Mielen ongelmat voivat esiintyä eri tavoin, ei ole yhtä yksittäistä oiretta, joka olisi kaikilla sama. Usein mielen ongelmat tuntuvat tavallisena mieltä painavina asioina. Ne voivat ilmetä myös fyysisinä tuntemuksina kuten hengen ahdistuksena, päänsärkynä tai vatsakipuna. On hyvä muistaa, että rajaa terveen ja sairaan mielen välillä ei ole. Tilapäinen henkinen pahoinvointi ei kuitenkaan aina merkitse avun tarvetta vaan se vain kertoo reaktiosta sen hetkiseen ylivoimaiseen elämäntilanteeseen.

(Lähteet: MLL:n Nuortennetti, Helsingin yliopisto ja SuomiSanakirja.fi)

Linkkivinkit:

Nyyti ry - opiskelijoiden tukikeskus

Mielenterveyden keskusliitto - Mistä apua?

Suomen mielenterveysseura - SOS kriisikeskus

Päivitetty 3.8.2012 Print Friendly and PDF

ALAVALIKKO