20.6.2012  Juhannustaikoja

Juhannuksena on tehty kautta aikojen erilaisia taikoja, joilla lähinnä pyritään selvittämään tulevaa puolisoa. Tähän on koottu liuta erilaisia juhannustaikoja, joita voi aivan hyvin kokeilla nykypäivänä.

• Tuleva puoliso kenties seisoo tienristeyksessä keskellä yötä. Ja jos kävelee yhdeksän risteyksen yli, tapaa aivan varmasti tulevan rakkaan viimeistä risteystä ylitettäessä!

• Nuori neito menee nukkumaan juhannusyönä niin, että pään alle asetettiin kupariraha. Aamulla nousee reippaana ylös ja lähtee tien päälle - ja ensimmäinen vastaan tuleva mies on oleva tuleva puoliso!

• Jos nukkuu juhannusta vasten yöllä pestyissä vaatteissa juhannusyön ja virsikirja pään alla, niin näkee yöllä sulhasensa.

• Aamulla kannattaa ravistella pöydänkulmalle unohtunutta kuihtunutta kimppua, sillä sieltä kenties tipahtaa sulhon hius.

• Kerää juhannusaattona 13 erilaista kukkaa, jotka asetetaan nukkumaan mentäessä tyynyn alle. Silloin voi olla varma siitä, että sulhanen tulee unessa tervehtimään! Eri puolilla maatamme kukkia saatettiin keräillä eri määriä, jossakin päin seitsemän erilaista kukkaa seitsemältä eri niityltä oli juuri sopiva määrä.

• Kun juhannusaattoyöksi panee sitomattoman vihdan tyynynsä alle, näkee tulevan puolisonsa yöllä sitovan sen.

• Juhannusyönä tytön on syötävä yhdeksän silakkaa tai särkeä. Kun hänelle sitten tulee jano, näkee hän unessa sulhasensa, joka tulee häntä juottamaan.

• Juhannusyönä lakaistaan alastomana kaivon ympärys vastapäivään ja katsotaan sitten kaivoon. Siellä nähdään sulhanen! Sulho saattaa näyttää kasvonsa myös, jos pelkkään palttinaan pukeutuneena lakaisee lattian takaperin liikkuen!

• Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.

• Juhannusyönä pitää kolmikulmainen pelto kiertää kolmeen kertaan aivan alastomana. Kolmannella kerralla tulee sitten se tuleva elämänkumppani vastaan.

• Tee yhdeksällä heinällä sidottu kukkaseppele ääneti ja aseta seppele tyynyn alle, ja näin näet unta tulevasta puolisostasi. Ota siis kynä ja paperia yöpöydälle ja kirjoita heti aamulla ylös tuon ensimmäisenä unessa vastaan tulleen tuntomerkit, hänen sanomansa sanat tai nimi!

• Juhannusiltana asetetaan pään alle yöksi useita kukkia, ja kullekin kukalle nimetään joku poika. Kenen kukkanen on virkein aamulla, on hän tuleva sulhanen.

• Juhannusyönä kannattaa kuulostella käen kukuntaa. Jokainen kerta, kun käki kukkuu on yksi vuosi lisää sulhasen löytymiseen. Jos käki ei kuku ollenkaan, tulee sulhanen jo samana vuonna.

• Kaikkien aikojen kuuluisin juhannustaika liittyy kaivoon. Uskottiin, että juhannusneito näkee oman tulevan puolisonsa jos hän katsoo kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä – alastomana. Kaivo tulee kiertää kolme kertaa ympäri ilman rihman kiertämää keskiyön hetkellä: kurkistaessa veteen näkee tulevan puolisonsa.

• Aseta juhannusyönä kaksi peiliä vastakkain ja katso niistä toiseen. Vastakkaisessa näet tulevan puolisosi.

• Juhannusiltana nukkumaan mennessä käännä vasemman jalan sukka nurin, ja sen kantapäähän laita viiden pennin raha. Laita sukka sitten takaisin vasempaan jalkaan, eikä sen jälkeen saa enää puhua pukahtaa sanaakaan. Unessa näet tulevan sulhosi kasvot.

• Juhannusyönä neitosen pitää mennä kieriskelemään ilman rihman kiertämää mielitiettynsä pellolle. Jos yökasteinen pelto ei houkuttele, voit juoksennella yhdeksää ojaa pitkin ja kiertää pellon kolmesti. Kun ihastus syö syksyllä leipää, joka on tehty sen pellon viljasta, jossa neito on tehnyt taikojaan, leimahtaa syöjän lempi neitoa kohtaan.

• Tee juhannusyönä kuoppa, ja peitä se siitä otetulla turpeella. Jos siihen ilmestyy aamulla jotakin elävää, pääsee kuopan tekijä naimisiin. Asioita on tulkittu eläimen mukaankin: muurahainen kertoi hyvää, mato tai sontiainen pahaa. Samana yönä on voitu tehdä kolmekin eri kuoppaa, joista sitten kävi ilmi naimisonni, rikkaudet tai kuolema. Mieti kuitenkin kahdesti, uskallatko kuoppaa alkaa itsellesi kaivaa!

• Kahmaise juhannusyönä halkopinosta pino halkoja, ja laske ne. Parillisen luvun saanut pääsee pian naimisiin. Jos teitä on monta, parillisen luvun saaneet ovat seuraavia ketkä pääsevät astelemaan alttarille.

• Juhannustaian mukaan on hyvä jos silmiäsi kirvelee juhannuskokolla. Juhannuskokon savu kiemurtelee sen luokse, jonka häitä vietetään pian. Kun juhannuskokko on poltettu, tytöt ovat hyppineet kokon savun yli nostaakseen. Tulen yli voi hyppiä myös toiveita esittäen.

• Myös pojat haluavat tietää, kuka on heidän tuleva morsiamensa. Morsiamensa saa nähdä, jos menee juhannusyönä kolmasti muutetun rakennuksen katolle ja asettuu katon harjalle hajareisin istumaan. Myös veden ympäröimällä kivellä istuminen houkuttelee morsianta näyttäytymään.

(Lähteet: MTV3 ja Tunturisusi)

 

 

 

HAE HAKUSANALLA