23.7.2010 Kesäopo 2010

Savon nuorisotiedotushanke oli mukana järjestämässä Kesäopo -kokeilua Kuopiossa kesäkuun loppupuolella.
Ajatuksena oli tuoda opinto-ohjaajan palveluita nuorten ulottuville myös kesä-aikaan. Kokeilu onnistui hyvin ja saatu palaute on ollut varsin positiivista. Toivon mukaan ensi vuonna jatketaan!

Lisätietoa aiheesta löytyy mm. Kuopion kaupungin www -sivuilta sekä Savon nuorisotiedotushankkeen blogista.









